Poika raidallisessa pyjamassa kertoo kertoo Bruno nimisestä pojasta joka joutuu muuttamaan perheensä kanssa Berliinistä. Brunon isä on korkea arvoinen natsiupseeri, ja hän ottaa vastaan työn keskitysleirin johtajana. Seikkailuretkillään Bruno tapaa Shmuel nimisen pojan. Bruno alkaa käymään tapamaamassa poikaa useammin, ja pitää sen salassa perheeltään.
Bruno on pieni poika, joka ei tiedä maailman pahuudesta mitään. Osittain ehkä siksi hän on niin naiivi ettei kykene näkemään Shmuelin kurjuutta aidan toisella puolella. Brunon kertoessa tarinaansa hänestä kuvastuu lapsen maailma. Berliinistä pois muutettuaan harmittaa se ettei enää ole leikkikavereita, ja ihmetyksen aiheena ovat oudot ihmiset aidan takana. He ovat Brunolle pelkästään aidan takana eivätkä vankina. Kirjailija itse sanoi haluavansa käyttää todella naiivia lasta kirjassaan, koska hän ei uskonut pystyvänsä kertomaan muuten keskitysleirien kauhuista.
Brunon lapsenomainen kerronta tulee esiin kokoajan kirjan mennessä eteenpäin, mutta erityisen näkyviä kohtia on. Esimerkiksi silloin kun Hitler tulee kylään. Bruno ei jaksa muistaa edes Hitlerin oikeaa nimeä, sillä se ei ole lapsen maailmaan tärkeä seikka. Eihän Hitler ole ystävä.
Kirja onnistuu antamaan täysin uudenlaisen kuvan natsisaksassa eläneiden lasten maailmasta. Vaikka lapsia kasvatettiin natsi-ideologiaan pienestä pitäen, oli aina joku Brunon kaltainen lapsi, joka ei ymmärtänyt miksi Hitleriä oikeasti palvottiin.
-MS
Hyvin kerrottu asiat, tiivis teksti. Voisi olla vähän laajemmin kerrottu.